Kolme yllättävää hyötyä, jotka markkinoinnin ja viestinnän kumppani tuo yhteistyöhön
Kokonaisvaltainen kumppani, joka tarjoaa ulkoistetun tiimin markkinointi- ja viestintätoimintoihin tai markkinointikumppani, joka täydentää organisaation omaa inhouse-tekemistä. Oli yhteistyön laajuus kumpi hyvänsä näistä ääripäistä, tuo vakiintunut yhteistyökumppani monia – jopa yllättäviä – hyötyjä.
1. Tuoreita tuulia, poikkeavia tulokulmia
Markkinoinnin ja viestinnän kumppanuudessa asiakas saa käyttöönsä tiimin, jonka osaaminen kattaa laajasti markkinoinnin ja viestinnän eri osa-alueita, kuten esimerkiksi digimarkkinoinnin, mediaviestinnän ja strategisen suunnittelun.
Tiimin asiantuntijoilla on ajantasainen tieto alan parhaista käytännöistä ja uusimmista trendeistä yhdistettynä laajaan kokemukseen eri toimijoiden projekteista sekä kykyyn tarkastella asioita ulkopuolisin silmin.
Sopivasti läheisen ja silti sopivan etäällä olevan luottokumppanin kanssa voi testailla ajatuksia ja kehitysaihioita sekä käydä luottamuksellisia pohdintoja, joita ei halua, tai ei voi, käydä oman organisaation sisällä. Yhdessä ajatuksia raikkaasti tuulettamalla löytää uusia näkökulmia ja tunnistaa odottamattomiakin mahdollisuuksia liiketoiminnan kehittämiseen.
2. Vauhtia lisää, nopeammin tuloksia
Inhouse-roolissa työskentelevän markkinoinnin ja viestinnän ammattilaisen arkea rytmittävät silppuinen päivittäistyö ja ajallisesti pitkät kehityshankkeet. Usein silppu valtaa leijonanosan työtunneista, jolloin voi tuntua vaikealta raivata riittävästi tilaa kehitysprojekteille ja edistää niitä.
Ulkopuolinen tiimi tuo kehityshankkeisiin osaamisensa sekä tarjoaa käyttöön valmiit prosessit ja työkalut. Mutta mikä tärkeintä, ulkopuolinen tiimi tuo mukanaan myös rautaisen projektinhallintaosaamisensa.
Suomeksi sanottuna kumppani siis potkii tarmokkaasti projektia eteenpäin, sillä tiimi on sitoutunut tekemään työnsä sovitussa ajassa ja saamaan valmista.
3. Hädässä ystävä tunnetaan
Yllättävän tärkeää on usein sekin, että tietää ympärillään olevan luottohenkilöitä, joiden ripeään apuun, näkemyksiin ja työnjälkeen voi aina luottaa.
Toimistokumppani rientää hätiin, kun markkinoinnin ja viestinnän työt kasvavat yllättäen mittaan, josta ei enää omin voimin selviä tai kun tarvitaan spesifiä osaamista, jota ei itseltä löydy.
Apua on tarjolla silloinkin, kun jokin asia on jäänyt epähuomiossa tekemättä ja tarvitaan kiireellisesti pelastavaa enkeliä paikkaamaan tilannetta.
Ja koska tilanteet ja tarpeet elävät, yhteistyö skaalautuu markkinoinnin ja viestinnän kumppanin kanssa joustavasti pienemmäksi – tai vielä aiempaakin isommaksi.
Jatketaan juttua! Lue lisää Unfairin markkinoinnin ja viestinnän palveluista tai ota yhteyttä.
Ota yhteyttä
Tartu
mahdollisuuteen ja
ota yhteyttä!
Lähetä meille viesti:
Eli…
Olipa tarve millaiselle yhteistyölle tahansa, tuo vakiintunut markkinoinnin ja viestinnän kumppani monia hyötyjä.