Äänibrändäys

Brändiä rakentaa kaikki näkyvä, mutta myös kuuluva. Vahvan brändin tunnistaa johdonmukaisesta äänestä. Suunnitellaan yhdessä äänibrändi yrityksellesi tai palvelullesi – me autamme hyödyntämään sitä tuloksellisesti.

Halusimme hyödyntää ääntä tukeaksemme näköaistin välittämää viestiä eri kanavissa.

KIRSI LÖÖVI
MARKKINOINTISUUNNITTELIJA, VTS-kodit

Äänibrändi menee tunteisiin ja jää mieleen

Äänen käyttö brändin tukena on vielä melko vähäistä. Leicesterin yliopiston tutkimuksen mukaan 83 % maailman markkinointimenoista käytetään visuaalisiin viesteihin. Kuuloaistin haltuunotto on kuitenkin kannattavaa – äänen avulla voit luoda etulyöntiaseman kilpailijoihin ja kasvattaa brändisi tunnettuutta ja viestiä strategiasi mukaisista tavoitteista ja arvoista. Sen minkä ihmiset tuntevat, he helposti myös valitsevat.

Äänibrändin elementtejä ovat muutaman sekunnin mittainen äänilogo, jingle-sävelmä sanoilla tai ilman sekä esimerkiksi helposti samaistuttava äänimaisema ja puheääni. Omaleimaista, tunnistettavaa melodiaa voi versioida eri käyttötarkoituksiin esimerkiksi videoihin ja somekanaviin. Ääni tukee muiden aistien välittämää viestiä.

Samalla aaltopituudella

Meille unfairilaisille ääni on muutakin kuin aaltoliikettä. Unfairin tiloissa toimiva Trillionaire Productions on luottokumppanimme musiikin säveltämisessä. Monen kärkiartistin takaa löytyvä tuottajaduo toimii yhteistyössä asiakkaan ja Unfairin kanssa. Valjastamme tallimme liiketoiminta-, brändi- ja projektiosaamisen käyttöösi, ja saat ammattilaisten tuottaman äänibrändin, joka jää kuulijoiden mieleen.

Valjasta ääni brändisi voimavaraksi

  • Viestimällä brändistäsi äänen avulla luot aitoja tunnesiteitä brändiisi
  • Ääni tukee muiden aistien välittämiä viestejä, kuten visuaalista ilmettä
  • Voit hyödyntää ääntä, puhetta, efektejä ja musiikkia niin digitaalisessa maailmassa kuin tapahtumissa tai tiloissa
  • Äänibrändi kattaa monia kontaktipisteitä asiakkaasi ostopolulla
  • Viljele ääntä ahkerasti markkinointikanaviin, toisto lisää brändin tunnettuutta
  • Äänibrändäyksen merkitys kasvaa tulevaisuudessa ja edelläkävijänä saat yliotteen kilpailijoistasi
  • Lue blogitekstimme äänibrändäyksen aloittamisesta ja nappaa vinkit talteen

Lue lisää luovan sunnittelun palveluistamme

Ota yhteyttä

Alkoiko kiinnostaa?

Haluatko, että tuotamme epäreilua kilpailuetua myös sinulle? Pirauta tai laita viestiä!

Taru Kumpulainen

Strategi, COO (founder & COB)

+358 40 080 6379

Lähetä meille viesti:

Unfair Hub