Iskevä viestintäkonsepti saa vastaanottajan toimimaan
Luova viestintäkonsepti houkuttelee ja sitouttaa kehittämisestä innostunutta väkeä Kuulolla-asiakasraatiin. Raatilaisten kanssa Pirkanmaan Osuuskauppa kehittää ja ideoi satojentuhansien pirkanmaalaisten arjesta sujuvampaa.
Mitä tehtiin
- Viestintäkonseptin luova idea
- Ydinviestien suunnittelu
- Kampanjasuunnittelu
- Mainosmateriaalien tuotanto
- Some-mainonta
- Laskeutumissivun sisällöntuotanto
Toimiala
Päivittäistavarakauppa, ravintolat
TAVOITE
Viestintää, joka iskee kehittäjäsieluun
Pirkanmaan Osuuskauppa (POK) palvelee satojatuhansia asiakkaita yli sadassa liikepaikassa sekä verkkokaupassa. Palvelujen kehittämisen tueksi POK perusti Kuulolla-asiakasraadin, johon osallistumalla asiakkaat pääsevät vaikuttamaan ja parantamaan asiakaskokemusta.
Asiakasraati ei kuitenkaan voi toimia ilman kehittämisestä innostunutta väkeä. Tässä kohtaa Unfair astui mukaan kuvioon.
Tavoitteenamme oli luoda viestintäkonsepti, jonka avulla raadin pilotointivaiheeseen saataisiin houkuteltua ja sitoutettua 300 ”kehittäjäsielua”. Viestinnällä POK halusi puhutella etenkin kehittämisestä innostuvia asiakkaita, joilla on sanottavaa palveluiden ja tarjooman kehittämisestä sekä halu vaikuttaa arjen palveluihin.
Ratkaisu
Raati puhuu, pulinat pois
Kuulolla-asiakasraadin ytimessä on yhteiskehittäminen, joten päätimme testata kaikki kolme viestintäkonseptia jo mukaan ehtineillä raatilaisilla. Viimeistelimme äänestyksen voittaneen ehdotuksen palautteen pohjalta ja tuotimme siitä mainosmateriaalit eri kanaviin. Keskeisenä visuaalisena elementtinä kaikissa niissä oli ”kehittäjäsielua” symboloiva leijuva propellihattu.
Unfairin ja POK:n avainhenkilöt löivät ensin viisaat päänsä yhteen, minkä jälkeen Unfairilla alkoi intensiivinen liini sprintti. Vajaan viikon mittaisen luovan hurjastelun tuloksena myllystämme putkahti ulos ei vain yksi, eikä kaksi, vaan kolme toteutusvaihtoehtoa.
”Unfairin ideoima viestintäkonsepti kiteyttää hienosti ja hauskasti Kuulolla-asiakasraadin arvolupauksen. Sen avulla pystymme viestimään vetoavalla tavalla raadin toiminnasta.”
MARJAANA LEHTIMÄKI, Kehityspäällikkö, PIrkanmaan osuuskauppa
VAIKUTUS
Yhteiskehittäminen sai tuulta alleen
Lopputuloksena syntyi Pirkanmaan Osuuskaupan näköinen viestintäkonsepti, josta on helppo jatkossakin tuottaa mainosmateriaaleja niin someen, diginäytöille kuin printtiinkin. Jo ensimmäisen parin viikon mainoskampanjan aikana asiakasraadin jäsenmäärä ehti nousta lähes tavoitelukemiin.
– Unfairin ideoima viestintäkonsepti kiteyttää hienosti ja hauskasti Kuulolla-asiakasraadin arvolupauksen. Sen avulla pystymme viestimään vetoavalla tavalla raadin toiminnasta, mikä auttaa kehittämään palveluistamme asiakkaidemme kanssa entistäkin parempia, Pirkanmaan Osuuskaupan kehityspäällikkö Marjaana Lehtimäki sanoo.
Tavoite
POK:n Kuulolla-asiakasraadille tuli luoda viestintäkonsepti, jonka avulla raadin jäseniksi voidaan houkutella ja sitouttaa innokkaita ”kehittäjäsieluja”.
Ratkaisu
Viikon mittaisen liinin sprintin aikana Unfair tuotti useamman toteutusehdotuksen konseptista. Käyttäjätestauksen ja palautteen jälkeen paras vaihtoehto viimeisteltiin ja siitä tuotettiin mainosmateriaaleja eri kanaviin.
Vaikutus
Pirkanmaan Osuuskaupan näköinen konsepti auttaa POK:ia viestimään vetoavasti asiakaraadistaan. Konseptin pohjalta tehty mainoskampanja auttoi jo parissa viikossa nostamaan raadin jäsenmäärän lähes tavoitelukemiin.
Ota yhteyttä
Alkoiko kiinnostaa?
Haluatko, että tuotamme epäreilua kilpailuetua myös sinulle? Pirauta tai laita viestiä!