Yhdessä sanoitettu kulttuuri ohjaa Hionin arkea ja päätöksentekoa

Hion on digitaalista asiakaskokemusta tuottava suomalainen yritys. Unfair fasilitoi kulttuuriprojektin, jonka tuloksena syntyi koko organisaation yhteisesti rakentama kulttuurikäsikirja ja selkeä yhteinen kieli sille, miten Hionilla toimitaan ja miksi. 

Mitä tehtiin

  • Kulttuuristrategia
  • Fasilitointi
  • Sisällöntuotanto
  • Taitto ja visuaalinen ilme

Toimiala

  • Digitaaliset palvelut 

TAVOITE

Kahden yrityksen yhdistymisestä syntynyt kulttuuri kaipasi yhteistä suuntaa ja sanoitusta 

Yritysten erilaiset toimintatavat, käytännöt ja kulttuuriperinteet olivat sulautuneet yhteen, mutta yhteinen tapa kuvata ja sanoittaa kulttuuria ei ollut vielä muodostunut. 

Projektin tavoite oli kaksiosainen. Ensiksi haluttiin tunnistaa, mikä Hionin nuoressa kulttuurissa oli jo vahvaa ja säilyttämisen arvoista. Toiseksi haluttiin määritellä, mihin suuntaan haluttiin mennä. Joitain vanhoja piirteitä oli myös aika jättää taakse. 

Hionin tavoitteena ei ollut vain määritellä kulttuuria, vaan saada se näkymään jokapäiväisessä toiminnassa aina asiakkaille asti.  

Kun koko henkilöstö osallistui kulttuurin rakentamiseen, sitoutuminen vahvistui, yhteiset toimintatavat omaksuttiin nopeammin ja muutos sai vahvemman pohjan. 

Halusimme pysähtyä yhdessä sanoittamaan, mikä Hionin kulttuurissa on jo vahvaa ja millaista kulttuuria haluamme rakentaa tulevaisuudessa.”

Anni Roinila, HR Director, Hion Digital

RATKAISU

Kickoffista kulttuurikäsikirjaksi: kysely, haastattelut ja työpajat 

Unfair suunnitteli ja fasilitoi prosessin kokonaisuudessaan. Työ käynnistettiin henkilöstökyselyllä ja haastatteluilla. Kerätyn materiaalin pohjalta järjestettiin kaksi Unfairin fasilitoimaa työpajaa, sekä yksi Hionin oma sisäinen työpaja. Prosessi eteni suunnitellussa aikataulussa kickoffista viimeisiin viilauksiin, ja kulttuurikäsikirja julkaistiin marraskuussa 2025. 

Unfairin rooli oli seuloa laajasta ja moniäänisestä aineistosta tärkeimmät opit ja rakentaa niistä selkeä kokonaisuus. Hionin kulttuuri kiteytettiin kolmeen asiaan: miten suhtaudumme toisiimme, liiketoimintaan ja tulevaisuuteen. Unfair vastasi myös kulttuurikäsikirjan taitosta ja visuaalisesta ilmeestä. 

Unfairilla oli poikkeuksellinen kyky tunnistaa laajasta ja moniäänisestä materiaalista olennainen ja rakentaa siitä selkeä, yhtenäinen tarina.”

Anni Roinila, HR Director, HION DIGITAl

Vaikutus

Kulttuurikäsikirja on arjen työkalu rekrytoinnissa, asiakastyössä ja vaikeissa tilanteissa

Kulttuurikäsikirja on Hionilla aktiivisessa käytössä. Sisäisesti se toimii yhteisenä kielenä arjen tilanteisiin ja päätöksenteon tueksi, myös silloin kun tilanteet ovat haastavia. Rekrytoinneissa ja asiakaskohtaamisissa se avaa, millainen Hion on työpaikkana ja yhteistyökumppanina. 

Prosessi suunniteltiin niin, että henkilöstö koki voivansa vaikuttaa lopputulokseen, ja se tuotti omistajuuden tunnetta läpi organisaation. Henkilöstön pulssikyselyissä kulttuuri nousee toistuvasti suurimmaksi ylpeyden aiheeksi.

Kulttuurikirja toimii meille päätöksenteon tukena myös vaikeissa tilanteissa. Se auttaa perustelemaan ratkaisuja yhteisesti sovituilla periaatteilla, kuten läpinäkyvyydellä ja toistemme tukemisella.”

Anni Roinila

Tavoite

Hion syntyi kahden yrityksen yhdistymisestä. Kulttuuri oli kehittynyt ilman tietoista ohjausta, ja se kaipasi yhteistä muotoa. Tavoitteena oli tunnistaa vahvuudet, määritellä suunta ja tehdä se tavalla, jossa henkilöstö kokee olevansa mukana rakentamassa lopputulosta.

Ratkaisu

Unfair fasilitoi koko prosessin kickoffista julkaisuun. Työ sisälsi kyselyn, haastattelut, kaksi fasilitoitua workshopia ja Hionin oman työpajan. Tuloksena syntyi englanninkielinen kulttuurikäsikirja, jonka taiton ja visuaalisen ilmeen Unfair toteutti osana projektia.

Vaikutus

Kulttuurikäsikirja toimii Hionilla yhteisenä kielenä arjen tilanteisiin ja päätöksenteon tueksi. Rekrytoinneissa ja asiakaskohtaamisissa se avaa, millainen Hion on työpaikkana ja yhteistyökumppanina. Kulttuuri nousee pulssikyselyissä toistuvasti suurimmaksi ylpeyden aiheeksi.

Ota yhteyttä

Alkoiko kiinnostaa?

Haluatko, että tuotamme epäreilua kilpailuetua myös sinulle? Pirauta tai laita viestiä!

Taru Kumpulainen

Strategi, CGO

+358 40 080 6379

Lähetä viesti:

Lisää aiheesta