Verkkosivut ja tarjooma tukemaan uutta liiketoiminta­strategiaa

Senop päivitti ilmeensä ja verkkosivustonsa vastaamaan uutta strategiaa. Käyttäjälähtöinen sivusto huomioi erilaiset kohderyhmät, tukee myyntiä sekä esittelee laajan tuote- ja palveluvalikoiman selkeästi ja kohdennetusti.

Meillä on nyt upeat, laadukkaat ja modernit sivut, jotka vastaavat asiakkaiden vaatimuksiin. Sisältö tukee strategiaa ja myyntiä sekä viestii asiantuntijuuttamme ja teknologista kyvykkyyttämme juuri oikealla tavalla. Olemme tyytyväisiä kokonaisuuteen.

Aki Korhonen, toimitusjohtaja

Patria-konserniin kuuluvan yrityksen liiketoimintastrategiassa oli tapahtunut merkittäviä muutoksia ja aika oli yksinkertaisesti ajanut vanhan sivuston ohi. Se keskittyi yksin puolustussektorin tuotevalikoimaan, osa tuotteista puuttui kokonaan ja tuotetietoa oli tarjolla vähän. Lisäksi julkaisualusta oli tullut tiensä päähän.

Halusimme, että uusi sivusto korostaa asiantuntijuuttamme, on helppokäyttöinen ja asiakas löytää etsimänsä tuotteen tai palvelun helposti.

Jaakko Oivanen, myynti- ja markkinointijohtaja

Toimiva sivusto palvelee myyntiä ja korostaa kilpailuetuja

Projekti käynnistettiin Senopin avainhenkilöiden haastatteluilla ja asiakaspersoonien määrittämisellä. Aineiston pohjalta todettiin, että tuotevalikoimaa ja ostopolkuja tuli selkeyttää sekä kasvun kannalta tärkeät asiakassegmentit nostaa tasavertaisesti esiin. Sivustolle kaivattiin enemmän tuotetietoa sekä tukea liidien keräämiseen, mittaukseen ja ohjaamiseen suoraan oikealle henkilölle. Myös käytettävyys ja ulkoasu haluttiin tuoda tähän päivään.

Unfairin porukka osasi loistavasti kaivaa asiantuntijoiltamme meidän keskeisen osaamisemme ja tuoda nämä timantit selkeästi esiin verkkosivuillamme.

Mari Hirvonen, myynti- ja markkinointiasiantuntija

Koodia vaille valmista viikossa

Varsinainen uudistus toteutettiin Liinillä Sprintillä, jossa sivuston konsepti ja visuaalinen ilme valmistuvat viikossa. Konseptointityöpajassa keskityttiin Senopin menestystekijöiden ja asiakaslupauksen kiteyttämiseen, ostopolkujen mallintamiseen sekä verkkosivuston rakenteen, sisällön, ulkoasun ja toiminnallisuuksien suunnitteluun. Lisäksi kokonaistarjoomaa tuotteistettiin ja jäsennettiin vielä erikseen kunkin liiketoiminnon vetäjän kanssa.

Liini Sprintti on työskentelytapana tehokas. Projekti sai nopean ja hyvän alun. Tiivis työskentelytapa pakotti kaikki keskittymään ja viemään projektia tehokkaasti eteenpäin.

See the unseen

Senop on pohjoismaiden johtava korkealaatuisten pimeänäkölaitteiden kehittäjä ja vaativien järjestelmäintegraatiopalvelujen toimittaja. Tuotteet ja palvelut on suunnattu erityisesti puolustus- ja turvallisuusalan toimijoille sekä teollisuuden ja tutkimuksen tarpeisiin. Senop on osa Patria-konsernia.

Ota yhteyttä

Alkoiko kiinnostaa?

Haluatko, että tuotamme epäreilua kilpailuetua myös sinulle? Pirauta tai laita viestiä!

Ville Salonen

CDO (team lead)

+358 50 464 9905

Lähetä meille viesti:

Lisää aiheesta