Nuorten urheilun tukeminen maksaa itsensä takaisin – Miten yrityksesi ottaa vastuuta nuorten kasvusta?

Muuttuvat ajat haastavat yrityksiä ideoimaan tapoja, joilla sponsorointia voidaan toteuttaa. Unfair sponsoroi tänä keväänä koripalloseura Vaasan Salaman U12-poikien joukkuetta, jonka joukkueenjohtajan kanssa jaamme samat arvot ja ajatukset.

Yritysten tuki nuorten urheilulle saa uusia muotoja. Rahoituksen kerääminen on aina ollut vaikeaa joukkueurheilussa. Koronan vaikutukset yritysten taloustilanteisiin näkyvät myös urheiluseurojen ja yritysten välisessä yhteistyössä: eurot ja sentit ovat nyt erityisen tiukassa. Muuttuva toimintakenttä voi herättää uusia mahdollisuuksia ja toimintatapoja totutun tilalle.

Koripalloseura Vaasan Salaman U12-poikien joukkueenjohtaja Petri Kippola haluaa haastaa yritykset miettimään luovia tapoja nuorten urheilun tukemiseen. Näkyvyys tukisumman vastineena alkaa olla jo mennyttä maailmaa. Lapset ja nuoret eivät ole pelaavia mainoskylttejä.

Huomasimme ajattelevamme sponsoroinnista joukkueenjohtajan kanssa samalla tavoin. On tärkeää miettiä, miten yritykset pystyisivät tukemaan erityisesti heitä, jotka ilman tukia joutuisivat jäämään pois toiminnasta.

Unfairin sydän on alusta asti sykkinyt nuorille. Olemme miettineet joka vuosi luontevia tapoja tukea nuoria ja olla mukana heidän maailmassaan. Unfairilla on esimerkiksi oltu TET-harjoittelussa ja pari vuotta sitten järjestimme kampanjan, jossa sponsoroimme yhdeksää vähävaraista nuorta ja kahta joukkuetta liikunnan saralla.

– Meillä esimerkiksi yhden paikallisen yrityksen kanssa on sovittu, että vastikkeeksi joukkueen saamasta tuesta osallistumme työpaikkakierrokselle, jolla pelaajia perehdytetään ympäristövastuuseen. Tällainen kierros on pojille jännä juttu. Se toivottavasti ruokkii ajatuksia ja tarjoaa oppia tulevaisuuteen, ja pojat jakavat oppimaansa kotona vanhemmilleen, jolloin vaikutus kertaantuu. Yhteistyöhön sisältyy myös ympäristönäkökulman huomioiminen joukkueen kotiturnauksissa. Biojäteastiat ovat perinteisten roska-astioiden vieressä – jätteiden lajittelua opetetaan siis myös toisille seuroille.

Tärkeää joukkueurheilun tukemisessa on ikätasoisuuden huomioiminen. Esimerkiksi ammattikorkeakoulu voi olla luonteva yhteistyökumppani ikäryhmälle, jolle opiskeluvalinnat ovat ajankohtainen asia, sitä nuoremmille ei niinkään.

Kustannukset ovat haaste junioriurheilun tärkeälle työlle

Vaasan Salaman poikien U12-joukkue pelaa Koripalloliiton Keskisen alueen kahta korkeinta sarjaa, 1- ja 2-divisioonaa. Joukkueessa pelaa myös paljon yksinhuoltajien sekä monilapsisten ja maahanmuuttajataustaisten perheiden lapsia.

– Jokainen pelaaja on joukkueellemme tärkeä, ja haluamme olla tärkeä osa jokaisen juniorin kasvamisessa ja arjessa, joukkueenjohtaja kertoo.

Kun pelaajien perheet ovat kotoisin ympäri maailmaa, on joukkueen toiminnalla tärkeä rooli myös kotouttamisessa. Vahva yhteishenki saa joukkueenjohtajankin hämilleen.

– Joukkueessamme on äärimmäisen hyvä joukkuehenki. Silloin tällöin olemme miettineet joukkueen valmennuksen kanssa, miten se voikin olla niin hyvällä tolalla. Lapset kaverustuvat ennakkoluulottomasti eikä treeneissä ole aikaa ennakkoluulojen miettimiseen.

Vaasan Salamassa on seuratasolla tehty päätös, että laji pyritään pitämään mahdollisimman edullisena. Helppoa se ei ole ollut koska kustannukset kasvavat vuosi vuodelta. Junioriurheilussa kustannukset koostuvat esimerkiksi salimaksuista, turnausjärjestelyistä, tuomarimaksuista sekä vieraspelireissuista.

Kustannuksia on pyritty pitämään raameissa talkootyön ja vanhempien osallistumisen avulla. Valtakunnallisissa turnauksissa kisapassi voi maksaa toista sataa euroa ja lisäksi päälle tulevat matkakulut. Viikonlopun turnaus voi maksaa lähes yhtä paljon kuin kulut koko pelikaudesta yhteensä. Vaasan Salaman poikien joukkue on menestynyt Koripalloliiton aluesarjoissa erittäin hyvin, mutta turnausten kalleus on ollut esteenä oman tason mittaamiselle valtakunnallisissa turnauksissa.

Pelikentiltä saa taitoja elämää varten

Petri Kippola korostaa, että kaikki nuorisotyöhön laitettu raha maksaa itsensä tavalla tai toisella takaisin. Pelien tiimellyksessä nuoret oppivat noudattamaan sekä lajiin kuuluvia että joukkueen sisäisiä sääntöjä. Samalla he oppivat myös pelisääntöjä elämää ja tulevaa työelämää varten. Lisäksi pelaajat oppivat kunnioittamaan muiden joukkueiden pelaajia ja valmentajia sekä tuomareita ja toimitsijoita.

– Joukkueessa opitaan sosiaalisia taitoja ja muiden huomioon ottamista. Kun paikalla on iso porukka, ei ole tilaa sooloilla. Muita pitää kunnioittaa eikä kukaan saa esimerkiksi estää muita kuulemasta, kun valmentaja puhuu.

Joukkueessa kukaan ei ole yksin eikä kaikki ole vain itseä varten. Jos lapsella ei ole kotona sisaruksia, joukkueesta niitä löytyy. Kun jokainen tietää miten käyttäydytään, ei kiinnostusta häiriköintiin ole.

Liikunta tukee koulumenestystä ja tuo pysyvyyttä arkeen

Vaikka arjessa ja koulunkäynnissä olisi tapahtunut isojakin muutoksia viimeisen parin poikkeuksellisen vuoden aikana, treenit tuovat pysyvyyttä ja turvaa arkeen sekä mahdollisuuden saada onnistumisen kokemuksia porukassa touhuten.

Liikunnan positiiviset vaikutukset fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin eivät varmasti ole jääneet kenellekään epäselviksi eikä nuorten suhteen tässä ole poikkeusta. Tutkimuksissa on todettu liikunnallisen lapsuuden olevan yhteydessä koulumenestykseen ja koulutusvuosien määrään.

– Mitä paremmassa kunnossa nuori on, sitä paremmin hän jaksaa opiskella, tiivistää Kippola.

Toukokuussa joukkue suuntasi turnaukseen Vantaalle mittaamaan tasoaan valtakunnallisesti. Kauden päättyessä toukokuun lopussa edessä on joukkueen hajoaminen. Osa pojista siirtyy vanhempaan ikäryhmään U14-poikien joukkueeseen.

– Tämä porukka on ollut pitkään yhdessä. Turnausmatka oli kiitos heille tästä ajasta ja iso elämys. Kaikille pelaajille ei välttämättä tule toista tällaista tilaisuutta. Kun korona-aikana luokkaretkiäkin on peruttu, tämän reissukokemuksen pelaajat toivottavasti muistavat vielä aikuisinakin.

Eli…

Nuorten urheilun tukeminen kaipaa luovia ideoita. Pelikentiltä nuoret oppivat taitoja, joista heille on hyötyä pitkälle tulevaisuuteen.

Kirjoittaja

Saila Rönkkö

Saila on markkinoinnin moniosaaja, joka innostuu laajoista markkinoinnin kokonaisuuksista, uusien taitojen oppimisesta sekä brittihuumorista.

Lisää aiheesta