Matti – koodinpätkiä ja seikkailumieltä

Etätyöaikana Unfairille koodariksi hypännyt Matti arvostaa vapautta. Se näkyy niin työelämän valinnoissa kuin luonnossa samoillessa.

Matin alkutaival Unfairilla oli sangen erikoinen. Kesken työhaastattelukierroksen roihahti maailmanlaajuinen pandemia, ja positiivisen rekrypäätöksen jälkeen Matti pääsi loikkaamaan remmiin etänä tapaamatta uusia kollegojaan kasvokkain. Kaikkien osapuolten onneksi tämä koodari on tottunut etätöihin ja viihtyy etäkonttorilla niin kotona kuin mökillä. Alassa Matti pitääkin hienona sitä, että työtä voi tehdä oikeastaan missä vain, kunhan on tehokas läppäri ja mukava sohva.

Vapaus ja luottamus ratkaisivat

Maaliskuusta 2020 alkaen Unfairilla web developerina toiminut Matti kuvaa olleensa kiinnostunut tietokoneista jo pienestä pitäen, aluksi pääosin pelailun merkeissä. Pelaamisen rinnalle löytyi vuosien saatossa myös koodailu. Ahkera tekeminen ja kokeileminen on palkinnut, sillä intohimosta tuli oma ammatti. 

Tietojenkäsittelyn tradenomiksi valmistunut reilu kolmekymppinen nuorimies on toiminut sekä alan firmoilla palkkalistoilla että useamman vuoden yrittäjänä. Unfairillakin ura alkoi oikeastaan freelancerina, kunnes Matti huomasi, että täällä työskentelyssä on samanlaista vapautta, kuin hän on yrittäjyydestä saanut. 

– Lähdin yrittäjäksi, koska vapaus kiinnosti. Vapaus valita projekteja ja tehdä mieleisiä juttuja. Halusin kokeilla omia siipiäni, mutta en kuitenkaan poissulkenut ajatusta, että palaisin myös palkkatöihin oikean paikan tullessa kohdalle. Huomasin myös, että omat vahvuuteni ovat nimenomaan siellä koodipuolella. Nyt Unfairilla ollessa saan tehdä sitä, mistä nautin ja ympärillä on vielä hyvä porukka, johon voi tarvittaessa nojata.

Unfairille Matti päätyi hakemaan suosittelun kautta. Rekry ei ollut varsinaisesti päällä, mutta tuttu vinkkasi tietävänsä, että hyvälle devaajalle on nyt tarve. Kiinnostus oli kyllä herännyt jo vuotta aiemmin, kun koodivelho oli sattunut samaan pöytään tuopilliselle yhden työntekijämme kanssa ja keskustelu oli siirtynyt töihin. 

– Kun sitten kuulin koodaritarpeesta, tein heti päätöksen hakea. Tein töitä vielä yrittäjänä, joten yksi tärkeimmistä kysymyksistä liittyi juurikin vapauteen ja arvomaailmani mukaiseen työskentelyyn. Sain miellyttävän vastauksen; mulle on tosi tärkeää, ettei kelloa kyttäillä ja työntekijään luotetaan.

Seikkailuja pelimaailmassa ja erämailla

Jo nuorena lähellä sydäntä olleet pelit ovat Matin elämässä edelleen.

– Vanhat point and click -seikkailupelit on olleet aina kaikista täydellisintä! Se on suuri suru, kun sellaisia ei enää tehdä.

Virtuaalielämän vastapainoksi Matti viettää paljon aikaa luonnossa seikkaillen. Mökkeily, kalastus ja eräily kutsuvat usein. Myös matkustaminen on Matin mielipuuhaa, ja yleensä kohteet silloinkin ovat sellaisia, joissa pääsee retkeilemään. 

– Ei kaupunkilomissakaan mitään vikaa ole, mutta Pohjois-Norjaan samoilemaan voisin lähteä koska tahansa.

Retkillä myös valokuvaus on isossa roolissa ja kuvia retkeilykonkarilla tulee räpsittyä ahkerasti. Toivotaan, että niitä päätyy Matin omista arkistoista myös muidenkin nähtäville tulevaisuudessa! 

Eli…

Intohimostaan ammatin saanut Matti arvostaa vapautta. Se näkyy niin työelämän valinnoissa kuin luonnossa samoillessa.

Kirjoittaja

Jonna Lipponen

Aurinkoinen viestijä, joka uskoo vahvasti positiivisen asenteen vaikutukseen. Nauttii sanoilla leikkimisestä ja visuaalisesti kauniista asioista.

Lisää aiheesta