Harjoittelijana Unfairilla – häkellyttäviä kokemuksia markkinointitoimistossa
Videoita näppärästi käsittelevä Pauli on ollut marraskuusta asti harjoittelijana digitiimissämme. Muutto Oulusta täysin uuteen kaupunkiin on vaatinut rohkeutta, ja sitä Pauli on kyllä osoittanut häneltä löytyvän! Annetaan sananiekan itsensä kertoa omasta harjoittelukokemuksestaan.
Markkinointimaailman ja kirjoittamisen yhdistäminen – se oli se idea. Halusin yhdistää nurkan takana häämöttävän tradenomitutkintoni intohimooni luovan sanojen pyörittelyn parissa. Opintoni Oulun ammattikorkeakoulussa erikoistuvat tietojenkäsittelyyn, joka ei aivan tarjonnut kaipaamaani luovuutta. Se piti lähteä hakemaan muualta.
Kiinnostuin kovasti copywriterin tehtävistä. Harmikseni minusta tuntui, että olin suunnan muutoksestani johtuen auttamattomasti ulalla. Miten bisnestä oikeasti pyöritetään, mikä tekee tekstistä myyvää, mistä näitä senttejä oikein tulee…? Olin harjoittelua vaille valmis tradenomi ja minusta tuntui, etten oikeastaan osaa yhtikäs mitään. Ja toisaalta, olin harjoittelua vaille valmis tradenomi ja minusta tuntui, että osaan potentiaalisesti aivan kaiken.
Syöksyin Googleen ja aloin tutkimaan markkinointitoimistoja. Kuka tarvitsee harjoittelijaa? Aika moni, hienoa! Harmikseni huomasin, että harjoittelupaikkoja taisi haluta vielä useampi.
Löin viisaan pääni seinään ja käsikirjoitin video-cv:n. Lähetin sen jokaiseen hyvältä näyttävään markkinointitoimistoon. Alun jännityksen, sähköpostilaatikon hiljaisuuden ja sitä seuraavan perikadon merkeissä vierähti tovi jos toinenkin. Sitten vastauksia alkoikin tipahtelemaan: kyllää ja eitä, sieltä sun täältä.
Ja onnekseni lopulta sieltä ykkösvaihtoehdosta, Unfairilta.
“Se oli se hevonen”
Ihmiset ovat symbolisia olentoja. En muista, mitä se tarkoittaa, mutta totta joka sana. Muilla mainostoimistoilla oli tyylikästä ja trendikkään päräyttävää grafiikkaa kansikuvissaan, Unfairilla taasen lähikuva hirnuvasta hevosesta, hampaat ja kaikki. Sisälläni heräsi selittämätön halu kirmata samoille laitumille.
Kotisivuilla Unfairin äänensävy oli letkeä, avoin ja puoleensavetävä. Sivuilta konttorin meiningistä löytyi myös videoita, joista sama tunnelma välittyi vielä moninkertaisesti. Aistin hengenheimolaisuutta ja pelkäsin pientä propagandaa.
Sormet ristissä luin sähköpostin Unfairin johdon Johannalta ja otin luurin käteen. Soitosta kävi ilmi, että videoni oli tehnyt vaikutuksen – ja onnekseni vielä positiivisen sellaisen. Videohaastattelun jälkeen lähetin vikkelästi harjoittelusopimuspaperit allekirjoitettavaksi, ennen kuin kukaan ehtisi muuttaa mieltään. Huijarisyndrooma oli kova, mutta fiilikseni uudesta pestistä vielä kovempi!
Kuukauden kuluttua pahvilootat roudattiin uusien, mukavilta vaikuttavien kämppisten kanssa tyhjään huoneeseen ja seuraavana aamuna pamahdin uudelle työpaikalle.
Videolla olin ollut hauska, nokkela ja hiottu. Toimistolle tullessani tietysti ujo ja hieman ahdistunut. Tämä oli ensimmäinen toimistotyöni ja tavallaan tulikaste markkinoinnin maailmaan. Konttorin oven edessä annoin vielä viimeisen hipaisun Don Draperin kuvalle lompakossani onnea tuomaan, ja astuin kynnyksen yli kysymysmerkit silmilläni.
Ihmetyksekseni sain niin lämpimän vastaanoton, että äitimuorikin varmasti tunsi sydämensä lämpiävän aamuisen puuropatansa ääressä.
Epäreilun hyvä meininki
Etukäteen minulle kerrottiin, että pari ensimmäistä viikkoa menisi aikalailla ihmetellessä. Pääsin kyllä jo niiden aikana hommiin, vaikkei ihmettely missään vaiheessa loppunutkaan.
Minulla on jonkin verran kokemusta ja harrastuneisuutta videointiin ja editointiin, joten hyppäsin alkajaisiksi digitiimin kelkkaan. Aloin tutustumaan digitaalisen markkinoinnin maininkeihin ja Facebookin ja Googlen analytiikka- ja mainostyökalut alkoivat tulemaan tutuksi. Analytiikan kautta oli hauska nähdä, mitkä luomani mainokset oikeasti pärjäsivät parhaiten. Uusi tuttavuus SEO, Search Engine Optimization, sekä kaikki siihen liittyvä tuntui yllättävän mielekkäältä.
Olen päässyt muutamaan mielenkiintoiseen kuvausprokkikseen mukaan. Ensimmäistä kertaa pääsin työstämään materiaalia maksaville asiakkaille. Teimme Unfairin omaan someen joulukalenterin, jossa nostimme esille erilaisia keinoja tehdä hyvää, kuten vihreitä vaihtoehtoja, eettisiä valintoja ja hyväntekeväisyyskohteita. Pikkujoululahjaksi työkaverille tekemäni hauskan rap-biisin myötä päädyin luomaan samanlaisen myös eräälle asiakkaalle. Ja mietin vaan, että on täällä oravanpyörässä yllättävän metkaa.
En ole päässyt kirjoittamaan aivan haluamallani tavalla ja määrin, mutta sen sijaan olen nähnyt, mitä copywriterin työ tällaisessa organisaatiossa oikeasti pitää sisällään. Samoiten pääsin näkemään, miten eri alojen ammattilaiset työskentelevät yhdessä ja pitävät projektien pyörät pyörimässä.
Toisin sanoen, olen päässyt tekemään myös ihan oikeita hommia näin harkkarina. Olen keittänyt myös kahvia aika hyvällä sykkeellä, johtuen siitä, etten ole vielä oppinut vastustamaan pannun viimeisen kupillisen lorauttamista.
Tampere, Nääsville, Suomen Manchester
Oli aika kova paikka luopua tutuista ja turvallisista Oulun maisemista. Muutin marraskuussa Tampereen keskustaan ja siitä asti olen Tampereen keskustassa pysynyt. Harmikseni ensimmäiset kuukauteni täällä ovat olleet lumettomia ja pimeitä. Uuteen työpaikkaan, kaupunkiin ja ihmisiin tottuminen on vienyt aika paljon energiaa – oikeastaan kaiken. Nyt muutaman kuukauden verran uuden maailman sykkeeseen sukeltaneena energiani ja pystyvyydentunteeni ovat kuitenkin korkeammalla kuin koskaan.
Nautin konttorilla viettämästäni ajasta suuresti, liukuvien työaikojen tarjoamista mahdollisuuksista vielä enemmän ja itsenäisestä työkuvasta erittäin paljon. Satuin kyllä pölähtämään valloittavan mielenkiintoiseen työpaikkaan. Ainoa miinus on, että tulevien työpaikkojen rima on nyt asetettu ehkä liiankin korkealle.
Niin se vaan menee, että hyvien tyyppien kanssa on hyvä tehdä töitä.
Kirjoittaja: Pauli Pietilä
Unfairilla harjoittelussa talvella 2020-2021. Pauli nauttii, kun jokainen harkkapäivä konttorilla on erilainen.
Kiinnostuitko harjoittelusta Unfairilla? Markkinoi itsesi meille! Kerro, miksi olisimme hyvä match ja mitä erityisosaamista sinulta löytyy. Avoimen hakemuksen ja cv:n voit lähettää osoitteeseen rekry@unfair.fi. Muistathan myös työnäytteet!