4+1-työviikko yllätti: työhyvinvoinnin ydin syntyy alkuviikolla, ei perjantaisin

Unfairilla kehitettiin 4+1-työviikko, koska tavoitteenamme oli tukea työflow’ta ja halusimme välimallin neljän ja viiden päivän työviikoille. Team lead ja 4+1-kehitystyöryhmän jäsen Emilia Särkiniemi pohtii, mikä kuluneiden kuukausien aikana on muuttunut ja mikä pysynyt ennallaan.

Työn rikkonaisuus on haastavaa. Siksi Unfairin oman 4+1-työviikon kehittäminen lähti siitä, että pureuduimme keskeytysten määrään ja syihin. Tuolloin kollegani kiteytti ajatuksensa sanomalla, että työn kuormittavuus vähenisi, jos olisi päivä, jolloin kukaan ei odottaisi häneltä mitään. Että hänellä olisi aikatauluttamatonta ja häiriötöntä aikaa. Tämä 4+1:n ydin on säilynyt, vaikka muutoksiakin on tapahtunut.

4+1-työviikon kokonaisuudessa tärkeimmäksi on noussut ”nelonen” eli päivät maanantaista torstaihin – ei ”plus ykkönen” eli perjantai. Alkuvaiheessa huomio keskittyi toki siihen, mitä perjantaisin tapahtuu, ja vieläkin seuraamme, mihin perjantaisin tehdyt työtunnit käytetään. Kokemuksen kautta alkoi kuitenkin paljastua, että painopisteen on itse asiassa oltava alkuviikossa.

Tähän liittyen 4+1:n tueksi on syntynyt työkaluja, joilla työn sujuvuus paranee. Iso vaikutus on ollut resursointityökalu Ressulla ja Unfairin uudistetuilla palaverikäytännöillä.

Joka viikonpäivä sai oman profiilin

Joka maanantaiaamu Ressu laittaa minut miettimään, mitä alkaneen viikon aikana on saatava aikaan ja miten pitkään kukin työtehtävä vie aikaa. Kun kaikki viikon työtehtävät ovat näkyvillä, alan koota 37,5 tunnin kokoista palapeliä. Ja kuten aina palapeliä tehdessä, sitä mielellään ryhmittelee samannäköisiä palasia – eli samankaltaisia työtehtäviä – vierekkäin, jotta niistä muodostuisi oma nurkkansa kokonaisuudessa.

Näin jokainen työviikon päivä on saanut omanlaisensa profiilin. Niissä näkyvät myös hybridityön tarjoamat mahdollisuudet:

Maanantaisin urakoin viikko- ja muita palavereja etänä kotitoimistolta. Tiistaisin olemme koko viestintätiimin voimin yhdessä toimistolla. Keskiviikko ja torstai ovat päiviä, jolloin pystyn keskittymään täysipainoisesti asiakastöiden tekemiseen. Päivien välillä on kuitenkin se ero, että keskiviikkoisin hoidan tavallisesti pienempiä tehtäviä toimistolla, kun taas torstaisin keskityn yhteen isoon kokonaisuuteen etätöissä. Asiakastöitä on tietenkin viikon kaikkina päivinä, mutta keskiviikot ja torstait varaan niille aivan erityisesti.

Perjantai on se 4+1-työviikon plus ykkönen, jolloin jokainen unfairilainen voi tehdä sitä, mikä kulloinkin parantaa työhyvinvointia eniten. Kolme suurta teemaa ovat palautuminen, kehittäminen ja uuden oppiminen. Käytännössä meidät unfairilaiset voi siis perjantaisin nähdä esimerkiksi lataamassa akkuja metsäpolulla, kehittämässä sisäisiä toimintamalleja tiimikaverien kanssa tai osallistumassa webinaariin. Aika monesti kuitenkin stressiä vähentää ja viikonloppufiiliksen saavuttamista helpottaa se, että käyttää muutaman tunnin myös keskeneräisten asiakastöiden viimeistelyyn.

Työskentelyn rauhoittaminen on tärkeää

Maanantaiaamun napakoista viikkopalavereista alkava, selkeästi rakentuva työrytmi tuo töiden tekemiseen rauhaa. Viikko ei tunnu sillisalaatilta, jossa tempoiltaisiin asiasta toiseen. Neljässä päivässä syntyy työhyvinvoinnin pohja, jota perjantai vahvistaa entisestään. Kyse on pitkälti oman työn hallinnasta ja työtehtävien järjestämisestä. Työhyvinvointi syntyy, kun työnkuvat ovat selkeitä ja erilaisten töiden tekemiselle mahdollistetaan sopiva aika.

Yksi päivä viikossa ei siis yksinään muuta kuormittuneisuutta työhyvinvoinniksi. Pelkkä palautuminen ei edes ole plus ykkösen tarkoitus, vaikka perjantaisin on mahdollisuus esimerkiksi harrastaa liikuntaa tai muuta palauttavaa. Jos perjantait kuluvat toistuvasti palautumiseen, työkuorma on liian raskas ja työntekijän on pysähdyttävä tarkastelemaan kokonaisuutta yhdessä esimerkiksi team leadin tai HR:n kanssa.

Jotta 4+1-työviikon tavoite työflow’n paranemisesta toteutuu ja Unfairin missio (Unelmien markkinointitoimisto, jossa työntekijät ja asiakkaat voivat hyvin – ja jolla on aina vähän nälkä) näkyy arjessa, meidän on pidettävä huolta, että kaikkina viitenä päivänä viikossa tapahtuu oikeita asioita ja oikealla tavalla. Tätä on pidettävä jatkuvasti esillä, koska muuten palaamme helposti vanhoihin toimintamalleihin.

Teksti on osa blogisarjaa, jossa kerromme, miten meillä on saatu arki rullaamaan. Lue myös sarjan muut osat:

Luo hyvinvointia, säästä aikaa ja tee perehdytyksestä helppoa – Tällaista opasta tarvitaan kaikissa yrityksissä

Resursointi on vaikeaa, vai onko sittenkään? – Yhdessä kehitetty työkalu tuo rauhaa, hyvinvointia ja toimitusvarmuutta

Puhutaanpa rahasta! Läpinäkyvä palkkamalli vähentää epätasa-arvoa ja kateutta työyhteisössä

Kenelle strategiasi kirjoitat?

Unfair on liini markkinointitoimisto, jonka asiakkaille tarjoilema epäreilu kilpailuetu perustuu ainutlaatuisiin ihmisiin, moderniin yrityskulttuuriin ja liinattuihin prosesseihin. Me unfairilaiset emme kehitä hyvinvointia, vaan hyvinvointi syntyy arvoihin perustuvista arkisista valinnoista ja jatkuvasti kehittyvistä toimintamalleista, jotka sopivat juuri meille.

Unfair on Suomen paras työpaikka pienten työpaikkojen sarjassa ja sijoittui sijalle 11 koko Euroopan laajuisessa kilpailussa vuonna 2022. Great Place to Work -tutkimus auditoi yrityksiä vuosittain yli 60 maassa. Tutkimukseen osallistuminen auttaa meitä kehittymään entistä paremmaksi.

Paljastamme salaisuutemme menestyksemme taustalta viidessä blogitekstissä, jotka julkaisemme peräkkäisinä päivinä. Näissä teksteissä kerromme valinnoistamme ja toimintamalleistamme, jotka ovat lisänneet unfairilaisten hyvinvointia.

Eli…

Unfairin 4+1-mallissa tärkeimmät muutokset on tehty alkuviikkoon. Työn sujuvuutta ovat lisänneet resursointityökalu Ressu sekä uudistetut palaverikäytännöt.

Kirjoittaja

Emilia Särkiniemi

Utelias viestijä, joka työskentelee mielellään tiimissä. Toimittajataustan vuoksi sekä kysyy että kuuntelee sujuvasti ja kiteyttää sitten olennaisen. Moderni martta on aina jossain menossa.

Lisää aiheesta