Viestinnän koulutukset päivittivät media- ja kriisiviestinnän taitoja
Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n jäsenorganisaatiot saivat Unfairin koulutuksista konkreettista tukea ansaitun medianäkyvyyden kehittämiseen ja kriisitilanteiden hoitamiseen sekä vastuullisuusteoista viestimiseen. Webinaarisarjassa käsiteltiin käytännönläheisesti myös henkilöbrändäystä.
Mitä tehtiin
Mediaviestintä, Kriisiviestintä, Vastuullisuusviestintä, Henkilöbrändäys
Toimiala
Koulutus

TAVOITE
Asiantuntijaorganisaatiot halusivat vahvistaa näkyvyyttään ja varautua kohuihin
AMKE on koulutuksen järjestäjien edunvalvoja, jonka toiminnan ytimessä on yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Yhdistyksen jäsenorganisaatiot kouluttavat peräti 98 prosenttia ammattiin opiskelevista aikuisista ja nuorista Suomessa.
Medioiden yhteydenotot oppilaitoksiin ovat yleistyneet ja muutamat niistä ovat joutuneet kohujenkin kohteeksi. Siksi AMKE halusi vahvistaa jäsentensä osaamista mediaviestinnässä ja kriisiviestinnässä.
Lisäksi yhdistys halusi tarjota ideoita ja osaamista henkilöbrändäyksestä sekä vastuullisuusviestinnästä. Vastuullisuusviestintä on tärkeä osa ammatillisten oppilaitosten strategista viestintää, mutta tekemiseen kaivattiin muun muassa säännöllisyyttä ja suunnitelmallisuutta sekä lisää konkretiaa.

Unfairin kanssa on ollut tosi helppo, kiva ja mukava tehdä yhteistyötä! Minulle tuli olo, että tarpeemme todella ymmärretään, ja koulutukset oikeasti räätälöidään briiffin perusteella. Arvostan sitä. Unfair on tässä erottunut positiivisesti.”
Pirve Harakka
AMKEn tapahtumapäällikkö
RATKAISU
Ketterästi toteutettu ja räätälöity etäkoulutusten sarja
Unfairin asiantuntijat toteuttivat neljän webinaarin sarjan, jonka aiheet olivat mediaviestintä, kriisiviestintä, henkilöbrändäys ja vastuullisuusviestintä. Koulutukset suunnattiin erityisesti ammatillisen koulutuksen johdossa toimiville ja viestinnän asiantuntijoille.
Ennen jokaista koulutusta osallistujilla oli mahdollisuus vastata kyselyyn, jossa selvitettiin heidän tarpeitaan ja odotuksiaan. Erilliset mutta toisiaan tukevat kokonaisuudet räätälöitiin osallistujien tarpeiden ja toiveiden mukaan. Toteutustavat vaihtelivat työpajatyylistä luentoon, mutta konkretiaa ja alan erityispiirteitä tuotiin joka koulutuskerralle muun muassa tosielämän esimerkkien kautta.
Webinaarit olivat hyvin rakennettuja kokonaisuuksia. Tunnelma oli rento ja mukava, mutta kuitenkin asiassa pysyvä, ja valitut case-esimerkit olivat osallistujille hyödyllisiä. Unfairin kouluttajien tapa tehdä oli sellainen, että jaksoi kuunnella.”
Pirve Harakka

VAIKUTUS
Varmuutta, uusia ideoita ja käytännön työkaluja viestintään
Mediasuhteet ja valmius hyvään kriisiviestintään ovat nykypäivänä olennainen osa ammatillisen koulutuksen viestintää – niin organisaatiotasolla kuin yksittäisten henkilöiden työnkuvien kannalta. Unfairin koulutusten ansiosta AMKEn jäsenet ovat entistäkin paremmin valmistautuneita toimittajien soittoihin ja osaavat itse tuoda omia aiheitaan julkisuuteen.
Jäsenet tekevät paljon esimerkiksi ympäristön hyväksi, mutta vastuullisuusteoista viestiminen koettiin aiemmin haastavaksi. Tätä kynnystä saatiin madallettua koulutuksessa. Myös osallistujien työkalupakkiin lisätty henkilöbrändäys on oiva keino lisätä oppilaitosten ja koko alan tunnettuutta ja luoda niistä positiivista kuvaa.

Tämä oli yksi parhaimpia koulutuksia pitkään aikaan! Olitte taitavia kouluttajia ja olitte myös nähneet runsaasti vaivaa sisällön kokoamiseksi. Sain paljon irti tarjotusta pohjasta ja aion hyödyntää sitä oman tiimini kanssa. Kiitos paljon! Monia oivalluksia sain.”
kommentti koulutuksen osallistujalta
Tavoite
AMKEn viestijäverkostosta nousi tarve vahvistaa organisaatioiden näkyvyyttä ja kehittää niiden varautumista kohuihin. Yhdistys ja Unfair kartoittivat tarkemmin osaamisen päivitystarpeita.
Ratkaisu
Räätälöity webinaarisarja vastasi suoraan jäsenorganisaatioiden tarpeisiin. Unfair johdatteli koulutusten osallistujia kohti kriisiviestinnän ja medianhallinnan huippukuntoa.
Tulokset
Osallistujat saivat uusia ideoita sekä konkreettisia vinkkejä ja työkaluja, joita on helppo viedä omaan toimintaan. Näin koulutukset vahvistivat viestijöiden varmuutta toimia omassa roolissaan.