Tunnettuuskampanja vapaaehtoisjärjestön jäsenhankintaan
Suomen Meripelastusseura etsi markkinointiin uutta suuntaa ja pitkäaikaista mainostoimistokumppania. Unfair tarttui haasteeseen menestyksekkäästi.
Yhteistyömme aikana Meripelastusseuran ja Trossin tietoisuus veneilijöiden keskuudessa on lisääntynyt ja Trossi-jäsenyyksien määrä kasvanut. Seura on myös saanut uusia markkinoinnin työvälineitä käyttöönsä. Unfairilaiset ovat selkeästi ammattilaisia. Työt on tehty hyvin ja aikataulussa, ja yhteistyö on alusta lähtien ollut myös hauskaa!
Sadri Wirzenius, tiedotuspäällikkö
Suomen Meripelastusseura etsi markkinointiin uutta suuntaa ja pitkäaikaista mainostoimistokumppania. Vapaaehtoistoimintaan perustuva meri- ja järvipelastusyhdistysten keskusjärjestö kaipasi apua ja suunnitelmallisempaa otetta tunnettuuden parantamiseen sekä Trossi-jäsenpalvelunsa markkinointiin. No eihän näin hyvälle asialle voi sanoa muuta kuin “Kyllä kapu, messissä ollaan!”.
Markkinointimme on entistä tavoitteellisempaa ja suunnitelmallisempaa, mikä on toimintamme kannalta tärkeä asia.
Sadri Wirzenius, tiedotuspäällikkö
Build, measure, learn – eli testaa, mittaa ja opi!
Yhteistyö käynnistettiin kartoittamalla ja kuuntelemalla korvat höröllään veneilijöiden, veneseurojen ja muiden tärkeiden sidosryhmien toiveita ja tarpeita. Haastatteluihin pohjaten työstimme monikanavaisen markkinointistrategian ja hahmottelimme alustavan konseptin.
Kampanjaidea testattiin ensin kevyesti liinin markkinoinnin hengessä. Kohdensimme digikanavissa erilaisia sisältöjä eri kohderyhmille ja seurasimme silmä kovana analytiikasta, millainen viestikärki tuottaa parhaan tuloksen. Kun killericombo lopulta löytyi, kampanja skaalattiin asteittain niin printtiin, digiin, tv-mainontaan kuin tapahtumamarkkinointiin.
Ihmiset pelastetaan aina, Trossi tuo myös veneen turvaan
Suomen Meripelastusseura on vuonna 1897 perustettu meri- ja järvipelastusyhdistysten keskusjärjestö, jonka toiminta perustuu vapaaehtoisten meripelastajien auttamishaluun ja pyyteettömään työhön. Päätehtävänä on auttaa merihätään joutuneita rannikolla ja sisävesillä. Seura toimii myös veneilyturvallisuuden parantamiseksi jakamalla tietoa ja pyrkimällä vaikuttamaan asenteisiin.
“Yhteistyömme aikana Meripelastusseuran ja Trossin tietoisuus veneilijöiden keskuudessa on lisääntynyt ja Trossi-jäsenyyksien määrä kasvanut. Seura on myös saanut uusia markkinoinnin työvälineitä käyttöönsä. Unfairilaiset ovat selkeästi ammattilaisia. Työt on tehty hyvin ja aikataulussa, ja yhteistyö on alusta lähtien ollut myös hauskaa!”
Ota yhteyttä
Alkoiko kiinnostaa?
Haluatko, että tuotamme epäreilua kilpailuetua myös sinulle? Pirauta tai laita viestiä!