Työkalupakkiin lisää kasvun työkaluja – Unfair vahvistui ulkopuolisella hallituksen jäsenellä

Unfairin hallitus astui maaliskuussa 2022 uuteen aikaan. Monissa johtotehtävissä meritoitunut Timo Raikaslehto on ensimmäinen Unfairin ulkopuolinen hallituksen jäsen. Järjestely tuo lisää voimaa ja uutta näkemystä kasvun tekemiseen.

Unfairia on aina johdettu muidenkin ajatuksia kuunnellen. Koulutuksista ja konsultaatioista on otettu hyödylliset opit irti ja oman tiimin näkemyksille on annettu arvoa. Unfairin toimitusjohtajan ja toisen omistajan Johanna Raiskion mukaan yritys alkoi kuitenkin olla siinä vaiheessa kasvumatkaansa, että oli aika viedä hallitustyöskentely uudelle tasolle.

Kokenut johtamisen ja hallitustyöskentelyn ammattilainen Timo Raikaslehto aloitti Unfairin ulkopuolisena hallituksen jäsenenä maaliskuussa 2022.

Timolla on kokemusta työskentelystä ylimmän johdon ja hallitusten kanssa sekä liikkeenjohtajana että liikkeenjohdon konsulttina sellaisissa yrityksissä kuin Nokia, IBM, PwC ja Vaisala. Hän on myös kirjoittanut strategiasta ja johtamisesta kirjoja, joista viimeisin on vuonna 2021 ilmestynyt Sataottelija ja tuloksekas perusjohtaja.

Moikka Timo, ja tervetuloa Unfairille! Kerro vähän itsestäsi, millainen lisäys olet Unfairin hallitukseen?

Olen ollut koko urani erilaisissa johtotehtävissä ja vetänyt erilaisia tiimejä ja yksiköitä esimiesasemassa 30 vuotta. Kuvailen itseäni apumieheksi, sillä tykkään toimia konsulttina ja auttaa ihmisiä sekä yrityksiä.

Sinulla on laajaa kokemusta hyvin isoistakin yrityksistä, mikä sai sinut lähtemään nimenomaan Unfairin kelkkaan?

No ensinnäkin tässä painoi se, mitä asioita ja millä tyylillä Unfair tekee. Esimerkiksi liini tekeminen on sellainen, mikä on lähellä sydäntäni. Myös vahva strategiapuolen osaaminen on meille yhteistä. Lisäksi Unfairille ominaiset tavat tehdä asioita, kuten 4+1-malli, herättivät kiinnostukseni.

Johanna kertoi, että hän ja Taru Kumpulainen (Unfairin COO ja toinen omistaja) etsivät hallitukseen sellaista ulkopuolista jäsentä, joka allekirjoittaa Unfairin mission ja arvostaa samoja asioita. Teillä oli kuulemma natsannut heti alusta lähtien. Mistä tämä johtuu?

Se on ihan totta, ja se oli myös ehkä se kaikkein tärkein syy, miksi halusin lähteä mukaan Unfairin hallitustyöhön. Mitä enemmän olen Johannan ja Tarun kanssa jutellut, sitä selvempää on, että jaamme yhteiset arvot.

Vaikka olen itse ollut isoissa yrityksissä töissä, niin niiden sisällä vetämäni tiimit ovat kuitenkin olleet pienehköjä, kuin miniyrityksiä isojen yritysten sisällä. Sitä kautta oma ajattelutapani vastaa aika hyvin tällaisen kasvuyrityksen tapaa ajatella.

Millainen on ollut ensipuraisusi Unfairista?

Vaikuttaa siltä, että Unfairilla on todella energinen ja hyvä draivi päällä. Unfair on myös varsin hyvin johdettu yritys, mistä hienot Great Place to Work -tuloksetkin kertovat. Täällä on löydetty tasapaino siinä, että tehdään hyvää bisnestä, mutta fiksulla ja kestävällä tavalla sekä samalla toimintaa koko ajan kehittäen.

Miten uskot pystyväsi nykyisessä roolissasi auttamaan Unfairia kasvamaan?

Olen ollut asiantuntijatehtävissä ja bisnesvastuussa auttamassa yrityksiä koko ikäni. Kokemusta on kertynyt monenlaisista tilanteista ja sitä kautta työkalupakistani löytyy erilaisia lähestymistapoja, joista uskon olevan Unfairille hyötyä. Aina ei tarvitse yrittää vasaralla mätkiä.

Aion myös kysellä paljon ja vähän haastaakin totuttuja toimintamalleja. Mutta vaikka välillä keskustellaan vaikeistakin asioista, niin tarkoitus on pitää hyvä fiilis mukana, ettei meno mene liian ryppyotsaiseksi.

Olet Unfairin historian ensimmäinen ulkopuolinen hallituksen jäsen. Mitä tämä tarkoittaa Unfairin kannalta?

Näen, että Unfairilla haettiin juuri hyvällä hetkellä tukea kasvun tekemiseen ulkopuolisen hallituksen jäsenen kautta. Muutos pakottaa viemään hallitustyöskentelyä systemaattisempaan suuntaan. Se varmistaa, että vähintään kerran kuussa hallitus irtaantuu arjen tekemisen tasolta ja pysähtyy miettimään yrityksen asioita hallituksen ja omistajien näkökulmasta.

Millaisia tavoitteita teillä on nyt alkaneen hallitustaipaleen alkuvaiheille?

Kokemukseni mukaan kasvuyritykset törmäävät tietyssä vaiheessa siihen, että omistajat ovat niin kiinni bisneksessä, etteivät he ehdi ja jaksa pohtia, mitkä ovat keskeiset tulevaisuuden tavoitteet ja kasvun vaatimat toimenpiteet sekä johtamisen rakenteet. Kaikkea ei voi enää käsiohjata. Tässäkin suhteessa Unfairilla on moni asia hyvällä mallilla, ja lähdemmekin rakentamaan tulevaisuutta ja kehittämään siihen tarvittavia struktuureita yksi kerrallaan.

Entä sitten pidemmän aikavälin visiot?

Tällaiset tavoitteet on hyvä asettaa niin korkealle, että edes puoliväliin asti pääseminen tietää menestystä. Jokin hyvä tavoite meidän pitää siis yhdessä asettaa. Itse olen jo hieman pyöritellyt sellaista ajatusta, että mitä jos Unfairista tehtäisiin Suomen arvostetuin ja tunnetuin toimisto…

Unfair on tunnettu tavastaan juhlistaa onnistumisia ja viettää laatuaikaa yhdessä myös työajan ulkopuolella. Miten itse tykkäät rentoutua?

Perhe ja lastenlapset on minulle tärkeä juttu, ja sitten golfkierrosten välillä vietän aikaa mökillä meren äärellä. Merta kun tuijottelee, niin se on parasta rentoutumista.

Eli…

Kokenut johtamisen ja hallitustyöskentelyn ammattilainen Timo Raikaslehto tuo uutta näkemystä Unfairin kasvuun.

Kirjoittaja

Matias Ojanperä

Viestijä ja copywriter, joka tykkää luoda oivaltavia mainoskonsepteja ja vaikuttavia tekstejä kaikkiin kanaviin. Tiimipelaaja, joka syttyy yhteisistä onnistumisista. Vapaa-ajallaan potkii palloja ja selaa sivuja.

Lisää aiheesta