Happy as a Horse – Unfairin henkilöstöedut 

Työntekijöiden hyvinvointi on Unfairilla tärkeää. Työnantaja voi vaikuttaa monipuolisesti henkilöstön vointiin ja viihtymiseen, joten erilaiset henkilöstöedut nousevat isoon rooliin. Tässä avaamme Unfairilla tarjottavia etuja sekä ikiomaa HaaH-malliamme!

Unfairin missio on olla unelmien markkinointitoimisto, jossa työntekijät ja asiakkaat voivat hyvin. Markkinointiala on tunnetusti hektinen, mihin emme tietenkään täysin voi vaikuttaa. Siihen kuitenkin voimme, että tuemme työntekijöidemme jaksamista parhaamme mukaan niiltä osin kuin se on mahdollista. Käydään seuraavaksi läpi, millaisia keinoja olemme löytäneet.

HaaH – yksilöllisen hyvinvoinnin puolesta

Kaikki Unfairilla hyvinvoinnin eteen tehtävät asiat ovat osa meidän omaa HaaH-malliamme. Palvelevan johtamisen ajattelutapaan perustuva HaaH eli Happy as a Horse on käsite siitä, että meillä ihmisten hyvinvointiin todella panostetaan. Olemme kaikki uniikkeja tyyppejä, joilla on omat yksilölliset tarpeensa ja oikeus saada hyvinvointiin juuri sellaista tukea kuin itse tarvitsee. Tämä pätee niin mukailtaviin johtamistapoihin, keskustelukulttuuriin, oppimiseen kuin terveyspalveluihinkin. Mallin avulla halutaan myös ravistella työntekijöitä kuuntelemaan omia tarpeitaan ja tekemään niiden perusteella itsenäisiä valintoja.

Miltä kuulostavat vaikkapa Mitä mulle kuuluu? -keskustelu, Huolivartti HR:n kanssa sekä Johdon kyselytunti? Nämä ovat kaikki osa sisäistä palveluvalikoimaamme, josta työntekijät saavat halutessaan varata itselleen jutteluajan LaaS-palvelun kautta. Lisänä on pitkä liuta vinkkejä mm. jaksamiseen ja etätöihin.

Alati kehittyvään HaaH-malliin pohjaavat kaikki yhteiset tekemisemme jokatiistaisista aamupaloista kvartaalilounaisiin ja yksisarvisviikkoon, joka on hyvinvointiviikkomme. 

4+1 työviikko parantaa työflow´ta

Uskomme, että voimme luoda tuloksellisemman ja merkityksellisemmän työkulttuurin hieman rajoja rikkomalla. Kokeiluna startannut 4+1-työviikko tarkoittaa meillä sitä, että neljä työpäivää pyhitetään asiakastyölle ja perjantait pyhitetään palautumiselle, oppimiselle ja kehittämiselle.

Hyvinvointikyselyt pitävät ajan tasalla

Jotta tiedämme, missä jaksamisen osalta mennään, täytyy meidän kysyä suoraan eikä olettaa. Juttelemme kuulumisista avoimesti myös arjessa, mutta lisäksi teemme henkilöstölle vuosittain useita hyvinvointikyselyjä. Osa kyselyistä on sellaisia, joiden avulla työntekijä pääsee myös itse seuraamaan oman osaamisensa ja hyvinvointinsa kehitystä. Great Place To Work -auditoinnin olemme ajatelleet nimenomaan työhyvinvoinnin kehityskanavana, kun kyselyn toteuttaa täysin ulkopuolinen taho.

Huolehdimme ammattitaidon ylläpidosta

Meillä uskotaan jatkuvaan oppimiseen ja itsensä kehittämiseen. Unfairilla työajasta peräti 10–20% on lupa käyttää uuden tiedon oppimiseen ja vanhojen taitojen ylläpitoon. Opetamme uusia taitoja toinen toisillemme, kuuntelemme alan podcasteja sekä osallistumme ajankohtaisiin webinaareihin ja muihin koulutuksiin niin Suomessa kuin ulkomailla. Oppimisen tukena on myös oma kirjastomme, jota päivitämme tasaisin väliajoin. 

Budjetti omaan palautumiseen

Yksi konkreettinen osa HaaHia on Smartumin liikunta- ja kulttuurietu, jonka voi käyttää itselleen parhaiten palauttavaan tekemiseen. Yksi rentoutuu kulttuurin äärellä, toinen hieronnassa ja kolmas nollaa aivonsa personal trainerin hikirääkissä. Kaikki yhtä ok!

Työterveys pitää pollemme hyvässä vireessä

Pyrimme parhaamme mukaan olemaan tukena terveyden ylläpidossa ja sairauksien ennaltaehkäisyssä, mutta tietenkään sairastumisilta ei voida täysin välttyä. Tästä syystä haluamme tarjota apua myös silloin, kun kaikki ei ole hyvin.

Huolella mietityt työterveyspalvelumme kattavat muun muassa perus lääkärikäynnit flunssan sattuessa, vuosittaiset terveyden seurantakäynnit, testit isompia ongelmia epäiltäessä sekä muut erikoislääkäripalvelut työkyvyn konsultoinnissa. Erityisesti korona-aikana korostimme, että työterveyspsykologilla voi käydä juttelemassa, jos siltä vähänkään tuntuu.

Luottamus on yksi Unfairin perusarvoista, ja myös sairastapauksissa luotamme jengiimme. Sairastuessa oma ilmoitus riittää, jos ei ole akuuttia tarvetta hakeutua lääkäriin. Sairausajan venyessä lääkärin konsultointi on kuitenkin suositeltavaa.

Mielen hyvinvointipalvelu apuna arjessa

Matalan kynnyksen mielen hyvinvointipalvelu Auntien avulla haluamme tukea jokaisen jaksamistasi niin töissä kuin kotona, ennen kuin haasteet kasaantuvat ongelmiksi. Auntie -paketti on käytännössä videotapaamisia ammattilaisen kanssa juuri itselle tarpeellisen teeman äärellä. Paketteja löytyy moneen lähtöön!

Tapaturmavakuutus auttaa vahingon sattuessa

Välillä sattuu ja tapahtuu, ja toisinaan sattuu vähän pahemmin. Työaika vaikuttaa vapaa-aikaan ja sama toisinpäin. Siksi laaja tapaturmavakuutuksemme ei rajoitu vain työpaikalle ja työmatkoihin vaan kattaa myös vapaa-ajalla ja ulkomailla sattuneet vahingot. Haluamme, että työntekijämme pääsevät kuntoutumaan mahdollisimman nopeasti ja saavat hyvää hoitoa. Se on kaikkien etu.

Viihtyisät työtilat pitävät mielen virkeänä

Yksi konkreettinen asia, jolla lisäämme töissä viihtymistä, on ympäristö. Kotitoimistoihin emme voi ergonomiaohjeistuksia ja toimistolta lainattuja työvälineitä enempää vaikuttaa, mutta itse konttoriimme sitten senkin edestä. Tilat on sisustettu viihtyisästi, värikkäästi ja viherkasvein, ja huomioon on otettu porukan yksilölliset työskentelytavat. Meillä on avokonttorin lisäksi useita eri kokoisia ja hieman eri tarkoituksiin soveltuvia neukkareita, Framery ja hiljaisen työskentelyn tilaa. Sähköiset työpöydät mahdollistavat työasennon vaihtelun pitkin päivää. Löytyypä meiltä myös Rentola, jonne voi mennä sananmukaisesti rentoutumaan tai vaikka tekemään kahvakuulatreeniä. 

Lounasetu – pitää syödä hyvin, että jaksaa

Asiantuntijatyön kuluttamat aivot tarvitsevat hyvää ravintoa. Mikäli haluamme, että pollejemme työnjälki pysyy priimana, pitää meidän työnantajana tarjota siihen eväät. Työntekijöillemme pompsahtaa kuukausittain lounassaldoa, jolla voi käydä syömässä mieleisissään ravintoloissa.

Meille lounas on tärkeä sosiaalinen hetki. Työjuttujen sijaan on mahtavaa päästä vaihtamaan myös vapaa-ajan kuulumisia työkaverien kanssa samalla, kun poistuu konttorilta tuulettamaan ajatuksia. 

Firma maksaa puhelinlaskun

Vaikka käytössä on monia sähköisiä kanavia, on vanha kunnon puhelin edelleen tarpeellinen työväline, kun olemme yhteyksissä asiakkaidemme, kumppaneidemme ja muiden työhön liittyvien tyyppien kanssa. Jotta homma olisi yksinkertaista, ja työ- sekä vapaa-ajan puhelut  hoituisivat yhdellä ja samalla puhelimella, tarjoaa Unfair kaikille työntekijöilleen puhelinedun. Toisin sanoen, firma maksaa myös vapaa-ajan puhelut ja nettisurffailut. Puhelinnumerosi ei vaihdu, ja sen saa luonnollisesti takaisin myös työsuhteen päätyttyä.

Lomarahan avulla unelmat toteen

Lomarahan maksaminen ei ole itseisarvo, varsinkaan markkinointialalla. Me Unfairilla haluamme kiittää työntekijöitämme ja antaa lomarahan muodossa hieman ansaittua ekstraa. Sen avulla voi tehdä lomalla asioita, joista unelmoi ja jotka auttavat palautumaan. Lomarahat voi halutessaan pitää myös vapaina, jolloin lomista saa nauttia ekstrapitkään!

Henkilöstörahasto on bonus hyvästä työstä

Unfairilla kasvua ja tulosta tehdään yhdessä koko porukan kanssa. Jakaaksemme hyvistä tuloksista myös henkilöstölle, perustimme Unfairille oman henkilöstörahaston. Rahastoon kilahtava, kaikille tasan jakautuva bonus on sidoksissa Unfairin edellisen vuoden tulokseen. Rahaston asioista päättävät työntekijämme, joista rahaston hallitus koostuu. Asiantunteva salkunhoitaja hoitaa rahaston pyörittämisen, mutta pollet valitsevat itse sopivat riskitasot ja esittävät toiveita sijoituskohteista. Kukin työntekijä voi vuosittain itse valita, haluaako nostaa osan rahoistaan ulos mukavana joulubonuksena vai jättääkö koko potin kasvamaan nauttiakseen myöhemmin korkoa korolle -ilmiön vaikutuksista.

Kuvakollaasi unfairin villasukkajengistä, Mila-koirasta, yksisarvisviikon teemapukeutumisesta ja Pirkan pyöräilyyn 2020 osallistuneesta tiimistä..

Henkilöstöedut tarjotaan siltä ajalta, kun työntekijä saa palkkaa, työharjoittelujaksoa lukuun ottamatta. Osa eduista on verotettavia ja niissä seuraamme verottajan ohjeita.

Eli…

Mikäli olet kiinnostunut Unfairista työnantajana, markkinoi itsesi meille ja lähetä avoin hakemuksesi työnäytteineen osoitteeseen rekry@unfair.fi. Tsekkaillaan, osuuko sopiva homma kohdalle!

Kirjoittaja

Jonna Lipponen

Aurinkoinen viestijä, joka uskoo vahvasti positiivisen asenteen vaikutukseen. Nauttii sanoilla leikkimisestä ja visuaalisesti kauniista asioista.

Lisää aiheesta